Lukijat

lauantai 14. toukokuuta 2022

REMPAN JATKOA.

 


Vähäsen on taas edistynyt vessaremppa.





Lavuaarin yllä olevat kaapit.


Kun nämä oli ollut hetken aikaa paikallaan, menin lakasemaan lattian.

Samalla kokeilin näenkö "peilistä" kuvani. Hupskeikkaa, ei ulettunut naamani, vähän ottaa vain

näkyi.


No ei siinä muuta kuin isäntä otti kaapit alas ja uudestaan alemmaksi.





Nyt sitten seuraavaksi mietintään osuuko pää kaapin reunaan, kun lavuaari tulee paikalleen ???

Mä kyllä sanoin ettei tartte tehdä tota hommaa, mä otan vaikka lasten jakkaran alleni.

Hm hm jota tosin en tekis, kun tää tasapaino on niin huono.

Isäntä tietenkin heti ajatteli ettei tuu onnistumaan.






Tuo pahuksen ilmavaihtoputki teki kiusaa. Sen sisuskalut putos pois, ja siinäpä oli

hommaa että saatiin oikein paikoilleen, ettei jäänyt yläkerran puoleen väliin.

Onneksi isäntä sai sen ok, piti laittaa tollasella jutskalla kiinni että varmasti pysyy paikallaan.

Putki piti ottaa pois ja lyhentää, siinä se hässäkkä alko 😁😁


Nyt odotellaan kaappien ovia, sekä tasoja.

Tosin vessaremontti on hetken seis, isäntä lähti pihatöihin.

Kevät tuli kumminkin yhtäkkiä. 

Mä yritän olla huomaamati tota rojun määrä pitkin huushollia.


Äsken siivosin, sitäkin on vaan pakko tehdä, kun kaikenmoinen monka kulkeutuu koiran

tassujen ja ihmisten jalkojen mukana.


Selkään otti niin kipeetä, piti tulla tänne koneelle huilaamaan.

Seuraavaksi voisin juoda päiväkahvit.





Hyvää viikonloppua teille kaikille lukijoilleni.

6 kommenttia:

  1. Niin se remontti etenee. Nyt ovia ja tasoja odotellessa pääsee pihatöihin. Mekin juuri saatiin haravoitua. Aurinko paistaa ja on kevät päivä kauneimmillaan. Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  2. Remontit vievät aina oman aikansa ja aina tosiaan tulee jotain yllätyksiä :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija ja lepäähän nyt sen selkäsi kanssa <3

    VastaaPoista
  3. Kurjia nuo selkäkivut. Ota rennosti . Sitten on kivaa kun kaikki on valmista. Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan oon selkääni sairastanut, kahteen kertaan leikattu. Eihän siitä uutta tule, mutta näin mennään.

      Poista

Kiitos kommentistasi !