Lukijat

tiistai 25. helmikuuta 2020

KEVÄTTÄÄ.





Meillä täällä on hiihtolomaviikko.

Tosin hiihtämään ei pääse, lunta ei juurikaan ole.


Minä en hiihtämisestä enkä laskittelusta piittaa, mutta nyt on kuivat tiet,
jotenka pyöräily kyllä onnistuis.


Kävin kaupassa ja apteekissa neljällä pyörällä elikkä autolla.




Kävin paikallisessa kirpparilla, juotiin kahvit kera laskiaispullien.


Ostin yhden ison kirjan, teen siitä jossakin vaiheessa Artjournaling kirjan.

Noita voi tehdä vanhoihin kirjoihin, sivut vain peitetään gessolla tai pannaan jonkinlainen
kuviopaperi ja siitä lähdetään muodostamaan uusia sivuja.

Muutaman lehdenkin ostin, leikkailen niistä joitakin kuvia tai tekstejä.






Näitäkin väsäilin, käytän noita kehyksiä kortteihin.

Nämä on tehty kevytsavesta muotilla, kuivuivat vuorokauden, ja nyt niitä vois vaikka
maalata akryylivärillä tai Nuvo-vahalla antaa pintaväriä.

Meillä on hiljaista, hiihtolomalaiset lähtivät jatkamaan matkaansa.


Aurinko paistelee ja on niin keväisen tuntuinen ilma.

Isäntä pesi auton, kun tulimme asioilta.

Pian on ruuanteko aika, ja illemmalla mennään saunaan.

Näin eläkeläisten päivä sujuu, rauhallisesti, no sehän sopii hyvin.

Välillä pitää ottaa rennosti ja iisisti.

Hyvää hiihtolomaa niille joille se on.





Tämä on vanha kuva, nyt joki virtailee vapaana.
Jääröykkiöitä ei näy missän.





Tälläiset lumimaisemat ovat tänä talvena olleet kuin unta vain.

9 kommenttia:

  1. Tosi kivoja nuo kevytsavesta tehdyt kehykset <3 Tänään oli aivan ihanan aurinkoinen sää, mutta hitsin kylmää! Kevät voisi minun puolestani jo tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kun toi tuuli on kuitenkin melko kylmä. Keskiviikkona elikkä nyt oli aurinkoinen ilma eikä pahemmin tuullut.

      Poista
  2. Mukavia kuulumisia. Nuo kevytsavesta tehdyt kehykset ovat hienoja <3 Meillä alkaa perjantaina hiihtoloma. Täällä oli tänään mahtava sää; aurinko paistoi ja oli pikku pakkanen. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienot kehykset. Tuo Suomen talvi ja tämä helmikuu jaksavat kummastuttaa. Nyt jo keväistä. Täällä näimme uutisissa, että Suomessa on ollut jo kevättulviakin.
    Ihania keväisiä päiviä teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun syntymäkaupungissani Porissa on satanut niin paljon että joka paikka tulvii vettä.

      Poista
  4. Kivat kehykset olet tehnyt ja hiljalleen se eläkeläisten elämä sujuu, meinaan täälläkin 😁. Me vietämme lomaa vasta ehkä huhtikuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pitäis olla maaliskuun lopulla viikko lomailua pohjoisessa.
      Katsotaan onko siellä lunta, sitä kun meillä ei ole.

      Poista
  5. Toi kirjahomma kiinnostaa! Taidankin jäädä seurailemaan tilanteen etenemistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !