Täällä on tämä viikko mennyt ihan normisti.
Tiistaina kävin vesijumpassa, kyllä teki taas kerrassaan hyvää.
Vesi on altaassa niin lämmintä etten käy saunassa ennen jumppaa.
Meitä on muutama nainen jotka jäämme vielä jumpan jälkeen uimaan ja juttelemaan.
Juttua riittää mukavasti ja saunassa on hyvä jatkaa.
Kotona jaksoin paistaa lettuja, nam nami olivat hyviä.
Keskiviikkona savustettiin lohta.
Askartelua olen jälleen opetellut, elikkä eri tekniikoilla kortteja ja artjournaling kirjaa.
Ostin itselleni leimailu työkalun.
Tää on kuin kirja, kirkkaalle puolelle vasemaalle laitetaan leimat.
Tuohon mustaan kartonki ja se kiinni kahdella hyvällä magneetilla.
Kuten huomaatte että muste ei ole tarkasti tarttunut, jotenka uutta mustetta leimoihin,
ja nyt voi painaa uudelleen ja se osuu samaan kohtaan.
Kuten huomaatte kaikki elukat on tasaisesti leimaantunut.
Tää on mulle hyvä apuväline, koska käsissäni ei ole voimia tarpeeksi, että välillä tuli suttuleimaus-
jälkeä ja eikä sitä voinut korjata, kun ei nähnyt vanhaa jälkeä.
Ostin myös uuden lasialusen, siinä on hyvät mitat, ja se kestää lämpöä, ei jää jälkiä vaikka
käyttää askarteluveistä.
Lähtee musteet pois, kaikki muutkin mössöt.
Olen tykännyt tosi paljon, jos vaikka joku kuivuu kiinni, sen voi kravata irti, eikä lasipintaan
jää jälkiä.
Korttejakin on valmistunut niistä edellisen postauksen kuvista, vähän lisääkin.
Nää eläinleimat ovat kivoja.
Tän kortin tein osaksi 3 D kuvilla.
Yläkorttiin taustan tein distress ink musteilla, en hallitse vielä niiden levittämistä tasaisesti.
Laitoin sabluunalla ja akryylivärillä ton lehdetkiekuran, sekä kohopastalla nuo viivat.
Muffinssit olen leikannut servetistä ja liimannut decoupage liimalakalla alta sekä myös
kuvan päältä. Melko varovaisesti sai levittää, onhan yksinkertainen servetti ohutta.
Pohjakartonki on kuviollinen, ei muuta kuin koristeet paikalleen sekä leimakuvat.
Muffinssit jälleen servetistä, kirjojen päällä istuu Tim Holtzin paperinuket, sekä vähän kimalletta.
Tähän tein kortinpohjan leimaamalla, musteet pintaan ja vesisuihkaus ja leimaus korttiin.
Tää on kortin takakannessa, on vähemmän väriä, kun leimasin ensin ton etupuolen,
Kimallekohojauhetta koristeeksi kortin keskelle.
Jälleen käytin näitä eläinleimoja. Kissi nuoleskelee huuliansa, kun näkee linnut oksalla.
Vesipisarat olen leimannut ja lisännyt Glossia, se jättää vähäsen kohoisen pinnan ja on kirkas.
Tuolla yläkulmassa näkyy vähän paremmin.
Näin täällä on aika rientänyt hurjaa vauhtia. Välillä lenkillä, vesijumpassa, lettujen paistoa, mutta
kudinta en ole ottanut pitkään aikaan käteeni.
No vielä sitäkin pitää alkaa tekemään, koska viime vuonna aloin heti tammikuussa tekemään
koko perhekunnalle isoja ja pieniä sukkia joulupussiin.
Jotkut ovat tarvinneet pari paria vuodessa, ja taas jouluna odotetaan uusia sukkia, 15 paria, ja
aina on käynyt niin että isäntä ja minä olemme jääneet ilman.
Katsotaan mitenkä nyt vuonna 2020 käy ????
Kauniita kortteja ja mistä nuo kaikki ideat saat?Ei onnistuisi minulta tekeminen.
VastaaPoistaKiitos, kyllä ideat tahtovat olla useinkin hukassa.
VastaaPoistaTodella kivoja kortteja tuo kultainen kukkaleimaus on aivan ihana <3
VastaaPoistaKivaa viikonloppua sinulle Tuija <3
Kiitos Outi, hyvää viikonloppua myös sinulle.
PoistaAivan upeita kortteja! Sinulla riittää luovuutta.
VastaaPoistaMinusta etenkin nuo eläinaiheet ovat ihania.
Nuo välineet, joita kortteiluun tarvitaan ovat minulle ihka outoja.
Taitavissa käsissä niillä saa aikaan hienoja kortteja.
Hyvää viikonloppua ja helmikuuta!
Kiitos Kirsti, työkalut olivat mullekin outoja, kun luin niistä, totesin että ovat tarpeellisia juttuja.
PoistaHyvää alkavaa helmikuuta myös sinulle.
Innokas olet ipoettelemaan uusia kivoja tekniikoita ja materiaaleja ja lopputuloksena upeita itsetehtyjä kortteja! Hyvää alkanutta helmikuuta sinne.
VastaaPoistaKiitos Carola,joskus innostuu vähänb liikaakin. Hyvää alkavaa viikonloppua sinulle myöskin.
PoistaOnpas kivoja kortteja. Hurjan idearikas olet! Vesijumpasta tykkään minäkin
VastaaPoistaToivottelen Hyvää Runebergin päivää