No nyt on jo menty pari päivää tätä viikkoa. Kohta on taas loppuviikko ja minua odottaa oikein hemmottelu hetket. Perjantaina menen hierontaa, myös kasvot hierotaan.
Lauantaina menemme pienellä porukalla "kyläteatteriin".
Olemme olleet muutaman kerran siellä, ja ne näytelmät ovat niin hauskoja, että nauraa saa !!!
Siitäkin ne on mukavia kun ne ovat itsekirjoitettuja eikä mitään esim. vanhaa elokuvaa ruveta näyttelemään.
Kaikenlisäksi ovat olleet kielenkäytöltään siistiä, eikä viinan kanssa läträtä jatkuvasti ja sitä hyömyä tulee niitä v-ym. alkavilla kirjaimilla sanoja tuon tuosta.
Tänään olin vesijumpassa. Kyllä oli aikamoinen rääkki, tuntui että jalat ovat aivan hyytelöä.
Piti vielä käydä kaupassa.
Kotona oli kauppapussien kanto ensin sisälle ja sitten vielä purku. Kyllä kaiken ton päälle maittoi kahvit pehmoisen leivän kera.
Nyt odottaa lohi, jonka meinaan maustaa ja laittaa sitten uuniin.
Pari korttiakin olen saanut valmiiksi. Ajattelin keskittyä, konfirmaatio,- YO, - kihla+hääkortteihin. Kun ne ovat valmiit vien ne taas tuonne lähetyssoppiin. Yleensä aina myöhästyn esim. konfirmaatiokorttejen kanssa, kun en koskaan muista milloin niitä tarvitaan.
Pari tässä näytille. Tein Marianne Design stanssilla ton kirkon.
Tein molemmille kortit, eipä tartte miettiä kummalle kuuluu !
Jospa nyt lähtisin tekemään sitä ruokaa, ja palailen taas jossakin vaiheessa tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi !