Lukijat

perjantai 14. joulukuuta 2012

JOULUPAKETIT VALMIINA PUKIN REEN KYYTIIN.

Nyt olen avustanut joulupukkia. Paketit ovat valmiina menossa  reen kyytiin.
Voipi olla että mumman ja paapan luona käy joulupukki vasta uudenvuoden aikaan. Sittenpä on samana vuotena kaksi joulua :=) :=) !!!

Huomenna saamme juhlia 5 vuotista prinsessaa.

Olen laittanut joulukoristeita vähän jokapuolelle tänne alakertaan.

Yläkerrassa kun emme vietä joulua, siellä on ainoastaan parit jouluvalot. Eipä ole joulun jälkeen sitä joulukoristeiden riisumista niin paljon. Pitänee tässä vähän lohdutella itteänsä.

Kokeilin tehdä yhden tavallisen kortin, oli ihan mukava väsäillä muutakin kuin joulua.

Pyörästanssi on Marianne Design, leima MoManning:mummu.

Sain myöskin KK:N ILAHDUTA KORTILLA: Vuokolta tosi kauniin kortin, KIITOS !

                               
Tässä yksi joulukoristeista jonka olen ostanut jo monet vuodet sitten. Nyt se pääsi taas esille, pariin jouluun en ole koristellut huushollia, kun toi selkä on ollut niin huonossa kunnossa.



Rufus oli pihalla kauan ja lumipalloja oli jalat ja mahanalunen täynnä. Piti oikein suihkutella että ne sulivat. Tässä se huilaa lämpöisen viltin päällä.

   
Keittiön apupöydälle virittelin punaista nauhaa, enkeleitä ym. Takana näkyy minun kukkani jotka ovat auenneet tai ovat nupuillaan.



Sen vieressä olevassa pallossa, joka on lasia, on käsinmaalattu talviaiheinen kuva.

Ensi vuodeksi tuleviin joulukortteihin tilasin pari stanssia Crafs U Lovelta ; Mariannen kynttilät, sekä iso joulukuusi, kirkon. No tuota kirkkoa voi käyttää moneen muuhunkin aiheeseen.

1 kommentti:

  1. Sinulla onkin niin kauniisti kotia koristettuna jouluun. Oikein tunnelmallisesti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !