Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste NUUSKA MUIKKUNEN. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NUUSKA MUIKKUNEN. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. toukokuuta 2017

LÄPI LUITTEN JA YTIMIEN !











Lauantaina oli juuri sellainen päivä, mihinkä sanonta
läpi luitten ja ytimien sopi tosi hyvin.


Lähdimme vanhemman pojan perheen luokse.

No eihän toi pohjois tuuli autoon tuntunut, kun lämmitys oli
päällä.


Vaasan lentokentällä oli ilmailupäivä.

Voitte vain kuvitella miltä se kylmyys siellä tuntui.

Ihmiset yrittävät olla tuulen suojassa, mutta kun kuitenkin
kaikki koneet olivat aavalla paikalla, sinnepä se tuuli puski ittensä.


Isäntä ja poika ja tenavat olivat katselemassa innolla koneita.









Tämäkin pikku kone olisi noussut ilmaan, mutta tuulen takia ei 
saanut lapsille näyttää mitenkä pikku konekin voi lentää.


Reppulentäjät eivät saaneet nousta ilmaan.







 Oli vain keksittävä jotakin katseltavaa.
Tässä on aurauskalustoa.

Sitähän lapset ihmettelivät, mitä varten lentokentällä tuollainen
vempain on, kun ovat aina vain nähneet tietä aurattavan.



Mumma se viisaana jälkikäteen selosti asian, poika oli tyytyväinen
minun tietämykseeni.
Kyllä mummakin vain jotain koneitten päälle ymmärtää :) :)









Tämä koneisto oli minulle aivan vieras, paremmin taisi kiinnostaa
 noita kahta isompaa poikaa !!









Olihan siellä vähän isompi kone, ainakin kun kiikarilla katsoi,
se oli ison näköinen.


Kylmä oli toisillakin.






Onneksi lapset näkivät tämän koneen nousun. Kone on lentänyt 
-60 luvulla. Siis oli museokone, silti toimiva.










Onneksi oli lämmin koti. 
Tässä kasataan paapan kanssa jotakin ??

Lasten kanssa ilta meni mumman ja paapan hoivissa.

Ruoka syötiin,  samoin iltapala ja sen jälkeen seurasi hampaiden
pesu. 
Onneksi sekin meni hyvin, vaikka mummalle oli sähköhammasharja vähän vieras kapistus. Siinä oli välinykäys ja loppunykäys.
Minä en niitä kumpaakaan kuullut enkä sormissani tuntenut.
Nuo olivat merkkinä siitä että hampaita on tarpeeksi kauan harjattu.

Paappa luki pojalle iltasadun, ja minä olin tytön kirjan lukijana.



Jäimme heille vielä yöksi, koska sunnuntaina mentiin keskimmäisen
pojan perhettä katsomaan.







Meitä vastassa oli Nuuska Muikkunen, vai muistanko oikein ?

Muikkusen kalansaalis oli hyvä.







Tytöllä oli Poni kampaamo:










Poneista tuli tosi hienoja, mutta kovan työn takana kampaajalla oli.


Mutta tosi hienoja kaikista poneista tulikin, osa jäi vielä odottamaan
 omaa kampaaja-aikaansa.








Pikku velikin pääsi kuvaan mukaan.








Meillä oli mukava viikonloppu, vaikka tullessa kotiin alkoi
aika sakea lumimyräkkä.
Jossakin paikassa pellot ja metsät olivat lumen peitossa.
Onneksi ei ollut liukasta.

Jotenka tällaista tämä kevät on !!