Vein paketin postiin, johon olin tilannut netin kautta postimaksun, on huomattavasti halvempi kuin normi tyyli.
Panin siihen koodinumeron jonka sain spostiini !!
No siinäpä oli ongelma oli iso iii vai ykkönen, oliko nolla vai iso OOOO.
Ajattelin kattoa puhelimesta spostiin tulleen koodinumeron.
No eipä toiminut netti, ei verkkoa !!
Viimein saatiin numerot täsmäämään, ja paketti pääsi jatkamaan matkaansa.
Äsken lähdin yksin pyörälenkille, ylemmän kuvan pikku koira jäi pihaan isännän silmien alle.
Olin lenkkini puolessa välissä, jäin juttelee ystäväni kanssa.
Jossakin vaiheessa näin erään auton tulevan takaani hiljakseen ja sen edessä toi pieni
karvaturre. No siinähän juoksi meidän Rufus.
Nostin koiran kärryni kyytiin, ja yritin soittaa miehelleni.
No eipä toiminut nytkään puhelin, ei onnistunut soitto, vaikka yritin soitella moneen kertaan.
Viimein mun ystäväni sai soitettua miehelleni, ja hän otti Rufuksen auton kyytiin.
En ymmärrä mitenkä Rufus oli tajunnut lähteä aivan eri suuntaan, kuin normaalisti.
Kyllä on hyvä hajuaisti !!!
Onneksi kaikki hyvin, eikä jäänyt autojen alle !! Tuolla isolla tiellä on paljon liikennettä
ja autot ajavat lujaa.
Tuossa Rufus nukkuu isännän sylissä.
Sanoin isännälle että katto ettei koira lähde mun perään, no oli samantien unohtanut koko koiran.
Tuli sisälle syömään, eikä hälytyskellon soineet kun ei nähnyt Rufusta.
Totta on miehet eivät pysty kahta asiaa tehdä yhtäaikaa :) :)
Katsoa toisella silmällä lasta tai koiraa ja toisella tehdä hommia.
No onneksi kaikki on hyvin, pääsin kotiin, mutta puhelin ei toiminut.
Luin äsken facebookista että meidän alueella oli ollut netin kanssa ongelma koko päivän.
Tekivät jotakin hommia mistä en ymmärrä mitään.
Mitähän se nyt tänä päivänä reistailla, kun olisin tarvinnut välttämäti yhteyksiä.
Ei nuo yhteydet aina pelitä, ja kaikenlisäksi kun ollaan niin riippuvaisia netistä.
Noinko meidän koiran pitäis lähteä liikenteeseen ???
Onneksi sait Rufuksen ehjänä takaisin kotiin. Toivottavasti puhelimesi alkaa toimimaan ja siellä nuo yhteydet saadaan pelittämään.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle Tuija <3
Kiitos samoin sinne hyvää viikonloppua. Puhelin on pelittänyt, kävin Rufuksen kanssa lenkillä, mutta äkkiä sisälle kun rupes satelee.
PoistaOnneksi sait pikkuisen ehjänä takaisin. On kyllä ollut varjelusta pienellä mukana.
VastaaPoistaMinäkin olen huomannut, ettei yhteydet oikein pelaa. Tällä Nurmeksessa kun menee marjametsään, ei 5G merkitse mitään
Meille ei tuo 5 g pelitä, on sama kuin 4 g. Yrittävät kaupata aina 5 g:tä mutta turhaan, kun ei ole valokuitua niin ei auta 5 g yhtään.
Poista