Lukijat

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

JUHANNUSREISSU TEHTY, KUKKIEN KUKINTA MELKEIN OHI.













Juhannus tuli vietettyä Keuruulla konferenssissa.



Oli todella mahtavat ilmat, aurinko paistoi, pientä ukkoskuuroa tosin oli.
Se ei haitannut yhtään.

Istuin etuteltassa tai vaunussa alkupäivät, jotka olivatkin tosi lämpöisiä.

Onneksi vaunun kaihtimet pitivät liian kuumuuden pois, yöt sain hyvin nukutuksi.

Tein käsitöitä, luin yhden kirjan.


Oli niin jännittävä kirja, että oikein ahmin sitä.
Tämä on tosi juttu 1980 luvun El Salvadorista.








Vaikka oli lämmin, mutta talviturkki jäi päälleni.
Eipä järvi viehättänyt mua niin paljon, että olisin lähtenyt uimaan.

Isännän turkki jäi järveen.

Varsinaiset juhla alkoivat keskiviikko iltana.

Otimme rennosti, minä varsinkin, lähinnä olin musiikkitilaisuuksissa.

Isäntä kävi lenkillä kiertäen suuren juhla-alueen samalla teki aamulenkin.







Kotona olimme la-su puolilta öin.

Tänään siivosin ja tyhjänsin vaunun, pesukone on jyllännyt koko päivän.


Kävin äsken pihalla katsomassa kukkiani, mitenkä ne olivat kasvaneet kuudessa päivässä
noin paljon. 

Liljatkin olivat melkein jo kukkineet, vaikka ne lähtöpäivänä olivat vasta nupussa.







Lubiinien kukinta on melkein ohi, juhannusruusu samoin, punainen ruusu
puhkeamassa vasta kukkaan.













Pioni on vasta tässä mallissa. Kun aukeaa tuon niitä sisälle maljakkoon.








Koitin perata kukkamaitani, mutta hyttyset olivat niin äkäisiä, että oli paras
tulla sisälle kirjoittamaan blogiin teille kuulumisia.







Lemmikkien seassa oli hirmuiset voikukanlehdet, joitakin nyppäsin pois
ennen kuvaamista, mutta kylläpä näytti niitä jäävän teidänkin nähtäväksi.








Tykkäsin katsella ojien reunoja, kun ne olivat täynnä lubiineja.
Toiset inhoavat niitä, ovat kuulemma vieras lajike meillä.
Mutta lapsuudesta asti niitä olen nähnyt, tosin vain kukkapenkeissä.









Vanhan hiekkalaatikon reunoille on kasvanut päivänkakkarat.
Siinäpä saavat rauhassa levitä.







Siinä vaunu on siivottu, odottaen uutta lähtöä.









Terassikukatkin olivat kasvaneet ihan älyttömästi.


10 kommenttia:

  1. Paljon kauniita kukkia kuvissasi.Juhannus alkaa olemaan loppusuoralla.Meillä on ollut kovin kylmää ja sateista.Tänään pääsi sitten iltapäivästä jo uloskin, aurinkokin tuli esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus sää oli lämmin ja vähä sateinen, meillä täällä kotonakin.

      Poista
  2. Ajettiin torstaina tuosta Ison Kirjan risteyksen ohi, kun tultiin Turkuun viettämään juhannusta. Silloin aamusta ei ollut vielä ruuhkaa teillä.

    VastaaPoista
  3. Taas niin kauniita kukkasia sulla. Me kuunneltiin kotona netistä hyvin paljon tilaisuuksia konfasta. Voi hyvänen aika mikä pääpuhuja se illan kokouksissa. Se Daniel Kolenda!! Oi,oi kyllä sai paljon ja muitakin niin hyviä kokouksia.Me ei enää jakseta lähteä konfaan paikan päälle,mutta mieheni aina ostaan sen kortin,jolla saadaan netti-tv.stä katsella ja kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi netti homma on hyvä. Kyllä minäkin aika huono olen kentällä kävijä.
      Radiosta sai kuunnella minkä jaksoi.

      Poista
  4. Tervetuloa kotiin!
    On se vaan komea tuo Suomen lippujen rivistö.
    Kuusi päivää tekee ihmeitä puutarhalle.
    Kohta saat ihailla pionin kukintaa.
    Oikein ihanaa kesäkuun viimeistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Täällä oli hyvät kelit juhannuksena, yhtenä yönä sateli, mutta jo aamusta taas paistoi aurinko. Todella nopeasti kukkien kukinta on mennyt tänä vuonna. Pionit <3
    Aurinkoista viikkoa sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin kukat ovat niin äkkiä kukkineet.
      Hyvä kun teillä oli myös kauniit ilmat. Pian on sitten kesäkuukin lusittu.
      Kesä on yhdessä vilauksessa ohi :( :(

      Poista

Kiitos kommentistasi !