Lukijat

maanantai 8. joulukuuta 2014

MÄRKÄÄ JA PIMEETÄ, MUTTA JOULUN ODOTUSTA KUITENKIN.

Vaihteeksi taas viime yönä on satanut vettä.
Aamulla hm, hm kello oli tosin jo 10.00 kun nousin sängystä. Pimeetä oli ja niin kuraista.
Vesilammikot kiilsivät vain, elikkä meidän tie taasen kuin kurapelto.

No kuitenkin sytytin kynttilöitä keittiöön ja eteiseen, oli taas niin mukavan näköistä, kun tuonne pihalle ei katsele ;) ;)

Olen polttanut kynttilöitä tosi paljon, isäntä tuumailee vain, että teen savutupaa ;) ;)
Mitähän varten se noin ajattelee !!????

Olen tuonut sähkökynttilöitä sisälle sekä isäntä viritellyt pihallekin yhteen jos toiseenkin paikkaan.

Ne eivät ole ns. jouluvaloja vaan niitä kuuluisia kaamosvaloja :) :)

Tuleekohan tästä talvesta viime talven tyyppinen.
Nyt kyllä tekis hyvää lähteä katsomaan aurinkoa jonnekin muualle missä sitä näkyy.

Mutta vielä yksi vuorosatsi odottaa miestäni työn puolesta. Vuoro alkaa jouluaattona aamulla, neljä noita, viisi iltaa ja perään neljä yötä.........sitten koittaa se........ensin vapaat ja lomat ja sen jälkeen
ELÄKE. Jeeeeee voi kun sitä odottaa hän sekä minä.
Eipä tarvitse sen jälkeen vilkuilla vuorolistaa, missä vuorossa on, kun jokin meno tulee eteen.

Toivottavasti saamme näinkin terveenä viettää näitä eläkepäiviämme.

Joululahjat minulla on kaikki kääritty ja odottavat ensi sunnuntaina Vaasaan menoa.

Meillä on vanhemman lastenlapsemme 7-vuotis synttärit.
Samalla viemme paketit molemmille poikien perheille. Kun joulun vietämme eri paikoissa.

Jospa lähtis vielä kutomaan yhdet sukat pukin pussiin.
Samalla laitan lihan uuniin josta aion tehdä tämän päivän ruuan.

Tällaista tällä kertaa, hyvää alkavaa viikkoa teille jokaiselle !!

4 kommenttia:

  1. Kyllä ne päivät tästä valostuu kun saadaan lunta!
    Mullakin on vielä pari pipoa tehtävänä ennekuin voin laittaa viimeiset paketit kasaan; mutta kutominen, kynttilät ja lämmin tee=jo vain päivä paranee!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulun odotusta sinulle myös, onneksi minä en ole ollut sairaalassa vaan ystäväni jolle laitoin sen kortin.
    Kynttilöitä polttelen minäkin vesisateiden keskellä, no naapurin tädille sain tehtyä parit lasten säärystimet joulupukin konttiin kun tilasi :-)

    VastaaPoista
  3. Sadetta ollaan tänä syksynä saatu. Nytkin on kaksi päivää satanut vettä ihan kaatamalla - ja myrskyn ansiosta usein vaakasuorassa vielä. Lenkit ovat jääneet "jostain syystä" kovin lyhykäisiksi koirien kanssa...

    Jousiivoiluja on tullut tehtyä pikkuhiljaa. Lähinnä siis turhaa tavaraa siirrettyä sisältä varastoon ja osa jopa roskiin saakka. Kummallisia asioita sitä säästää "sitten kun" tai "ehkä vielä joskus" -tyylillä. Paketeerattua on tullut, mutta vain osa on tehty. Vielä odottaa viikonloppuna kauppareissukierros, että saisi loputkin. RRRRRakastan sitä paketointia kyllä - siitä se joulumieli alkaa itselle tulla, kun siihen puuhaan pääsee. :)

    Mukavaa joulunodotusaikaa!

    VastaaPoista
  4. Heippa ja Kiitos vierailustasi blogissani sekä ymmärtävistä ajatuksistasi/sanoistasi.
    Olet sinäkin paljon tehnyt joulukortteja,itse olen laskuissa jo seonnut,yli 200 kuitenkin niitä on tullut tehtyä ynm.muut päälle.Kovasti olet sukkia kutonut,ihailen noita junasukkia,ohjeen olen ottanut jo kuhan saisi aikaiseksi alkaa tekemään.Täällä oli aamulla maa valkeana,kosteahaan se on joten sulaa pois tietty.Nyt olen liittynyt lukijaksesi myös,hämmästyin etten ollutkaan aikaisemmin:)Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !