Lukijat

maanantai 11. helmikuuta 2013

VIIKON ALKU SEKÄ KORTTEJA.

Niin meni viikonloppu, ja taas alkaa uusi viikko.
Lauantaina olimme kummisetäni hautajaisissa. Matka meni hyvin, tosin tulomatkalla oli jo lumisadetta, Parkanon kohdalla satoi jo melkoisesti.
Liikenne oli hiljaista, ja siten oli helpompi ajella kun ei jatkuvasti tullut joku vastaan.
Kolmostiellä ei tullut edes rekkoja pahemmin vastaan, joka oli hyvä, koska silloin olisi irtolumi pöllynnyt jatkuvasti tiellä ja haitannut näkyvyyttä.

Olin todella väsynyt, monen tunnin istumisesta sekä kaikki jännitys laukesi vihdoin kotona.

Tässä kuvassa mieheni laulaa minä olen sanojen pitäjänä, myöhemmin minä muistelin kummisetääni, lähinnä omasta lapsuusajastani, jolloin olin heillä yötäkin.


Illalla menin nukkumaan jo puoli kymmenen korvilla, joka on erittäin harvinaista minulle !!

Tänä aamuna vieraili taas Sööri luonani. Onneksi täsmälääke auttoi. Päivällä kävin Rufuksen kanssa lenkillä, isäntä vielä teki uuden lenkin koirulin kanssa, kun tuli töistä.
Rufus tykkää olla todella paljon pihalla ja lumesta tykkää aivan hirveästi.
Ei uskois koirasta joka on syntynyt Espanjan auringossa :=) !! viettänyt viime talven siellä.

Mekin ajattelimme, että käy nopsaan pihalla ja sitten kipin kapin sisälle, mutta ei ei kaikkea muuta !!!

Muutama korttikin on valmistunut:



vanha tuttu Magnolia. Kortin pohjalla olen laittanut "kangasta" jossa on kimaltelevat ruusut. Ei oikein näy kuvassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !