Lukijat

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ISÄNPÄIVÄ, KUKKIEN TEKOA.

Innostuin eilen illalla vielä tekemään kukkia. Mulla oli monenmoisia ja erivärisiä kukkia. Ajattelin yhdistellä niitä ja laittaa keskustaksi jotakin.
Siinähän ilta vierähti nopsaan ja sitä varten selkäni kipeytyi :=( !!!

Kun innostuu jostakin niin ei malta millään lopettaa, vaikka hyvin tietää mitenkä siinä käy.




Piti ottaa kahdessa osassa kuvan, kun niitä tulikin niin paljon ettei olisi mahtunut yhteen kuvaan.
Ajattelinkin panna niitä jossakin vaiheessa myyntiin. Luultavasti panen ne tänne omaan blogiini. Ilmoittelen siitä lähemmin.

Isänpäivä tuli vietettyä täällä kotona kahdestaan. Aamu meni pitkäksi, kun molemmat nukuimme = olimme jossakin vaiheessa yöllä hereillä ja koirakin kahki ja inisi, en tiedä miksi.
Aamulla se nukkui meidän välissä, oli hypännyt siihen, kun kumpikin olimme vielä unessa.
Meinasimme mennä isänpäivälounaalle, mutta emme viitsineet lähteä, kun aamupuuron syönti meni puolelle päivälle. Mitä siinä olisi maittanut syödä ruokaa  parin tunnin kuluttua ??? Jotenka söimme ihan maittavan aterian täällä kotona.
Täytekakkua kaipasi meidän iskä. Tietenkin minä laiskana leipojana en ollut tehnyt edes kakun pohjaa. Eipä tullut edes mieleeni :=) ??!!
Mulla oli itsetehtyä omenapiirakkaa, jonka pohja tuli melko korkeaksi. AHAAAAAAAA!!!
Siitäpä tein kakunpalasen meille kummallekin. Halkasin piirakan, alaosa kakuksi ja päälle jätskikakkua, volee tuli hyvän makuinen pika täytekakku ja vielä saimme extrana omenatorttua, jes !!!
Todisteeksi laitan teille kuvaa meidän iskän isänpäiväkakusta, että näin se onnistuu, vähän helpommalla :=) !

Eikös vain ole herkullisen näköinen !!!! Hyvältä maistui ja syvälle meni,

1 kommentti:

  1. Ihania kukkia ja paljon olet tehnyt.....nuo kukat ,joissa ruusu keskellä pistivät heti silmään...pitääpäs katella blogiasi tiuhempaan ja kattoa milloin panet niitä myyntiin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !