Lukijat

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

KIVA TEKNIIKKA !

Mulla on ollut muutamia metallisapluunoita, joita en oikeastaan ole käyttänyt juurikaan.

Yhtenä päivänä aattelin kokeilla niitä. Paperina käytin kaksipuolista tarrapaperia.
Ensiksi otin toisen puolen suojan pois ja asettelin pienet sapluunat siihen päälle.

Käytin näitä jauheita, jotka tuputtilin siveltimellä sapluunoiden kuvien päälle.
Sapluuna irti ja liimapaikat täytin toisella värillä, ettei tartu mikään muu niihin.

Tässä loppukuva kortista:

 Otin toiselta puolelta suojapaperin pois, jotenka liima oli valmiina, ja sitten koko jutska korttiin kiinni, Magnolia poika viereen ja vähäsen pitsinauhaa.

Meillä on pian lapsukaisten 8 v. ja 4 v. synttärit. Pääasiassa ostan heille vaatteita, mutta jotakin pientä lisäksi mukaan. Tytölle ostin nämä:
Tuo helminauha ei ollut mukana, vaan väsäilin sen itse, hän kun tykkää kovasti helmistä ym.


lähikuva helmistä, kivan muotoiset.
Nyt ovat lahjapussukat valmiina odottamassa saajiaan. Pojalle ostin tietenkin lisäksi auton.

Tässä heidän korttinsa:



Näin tämä pyhäpäivä on mennyt jo iltapäivään asti. Nyt olisi kahvipaussin aika,
kahvit sekä pari paahtaria päälle Snelmannin korppukinkkua, tämä on parasta !!


Nauttikaa tekin kahvihetkestänne ja hyvää sunnuntai päivän jatkoa teille !

1 kommentti:

  1. Kiitos kutsusta, minä tulinkin heti! ;) Ihania kortteja sinulla on täällä ja monenlaista muutakin puuhaa. Katselin kuviasi melko pitkältä ajalta ja huomasin, että meillä on joitakin kippoja melkein samanlaisia kuin sinulla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !