Lukijat

tiistai 20. joulukuuta 2016

KINESIOTEIPPAUS.







Kävimpä tänään fysikaalisessa, jossa vuorossa oli
kunnon hieronta yläkropalle.

Olen sairastellut tota migreeniä niin monta päivää.
Että fysioterapeutti päätti tehdä kunnon hieronnan.

Kyllä hartiat ja lapojen välit olivatkin ihan jumissa.

Viimeiseksi toi vasen puoli olkapää ja siitä ympäriltä
teipattiin kinesioteipillä.







Sainpas vielä kaikenlisäksi oikein mun lemppariväriä !!!

Mulla on ennenkin tätä teippiä tolla samalla puolella.
Minusta se auttoi, ja se kaikenlisäksi pysyi paikoillaan
tosi hyvin.
Lähdettiin viikoksi vielä etelään. Siellä oli aurinkovoidetta ja 
uimista joka päivä. Ihan lopussa otin viimeisen osan teipistä 
pois.

Katsotaan mitenkä nyt käy, toivotaan että se myös auttais.

Niin ja vielä ostin joulukukan, mistä edellisestä postauksesta
mainitsin.






Tuossa on nyt kaksi jouluista kasvia. Jospa tuo nyt säilyy
yli aaton.

Saunassa olin äsken, ja nyt naputtelen teille postausta.
Huomenna pitäis käydä isännän vanhaa tätiä tervehtimässä
ja samalla viedä hänelle joulukukka.
Hän tykkää punaisesta joulutähdestä, niitä onneksi oli kukkakaupassa.




 

5 kommenttia:

  1. Teippaus auttaa ehdottomasti. Minulle lääkärit eivät siitä mitään puhuneet kun olkapää kipu oli pahimmillaan. Äitini toi minulle teippiä ja lapset opetin olan teippaamaan ohjeen mukaan. Helpotti kipua huomattavasti.
    Rentoa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Pidän peukkuja, että teippaus auttaa tälläkin kertaa. Turvallista matkaa miehen tädin luo.

    VastaaPoista
  3. Hyvää vointia sinulle ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti kivut hellittävät!! Mukavaa joulun odotusta tv Liisa

    VastaaPoista
  5. Minä olen teippien suosija... kuului koulutukseeni ja kyllä on tullut hyödynnettyä. Vävyn selkää tulee usein teippailtua, omaa nilkkaa silloin tällöin... Toivottavasti saat avun ja L-O-M-A on myös loistavaa lääkettä - nauttikaa!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !