Lukijat

maanantai 19. joulukuuta 2016

MENOA MONEEN MALLIIN !!!!






Menoa on ollut molempina päivinä.
Eilen olimme srk:n pikkujoulussa.
Siellä oli ensin riisipuuro+sekahedelmäkeitto tarjoilu.

Kyllä se maistui hyvältä, emäntä oli keittänyt/ hauduttanut 
sen ihanan pehmeäksi


Kuvahaun tulos haulle riisipuuro kuvia


Ohjelmana oli joulumusikaali, jossa lauloivat ja soittivat lapset, aikuisemmat, sekä vähän vanhempaa väkeä.
Jokaisella oli ohjelmaa, joka vain halusi esittää.

Saimme kuulla komeaäänistä nuorta naista, sekä trioa.

Lopuksi oli vielä täytekakku-torttukahvit kera
kotijuuston+valokin kanssa.





Meillä oli sillä välin tullut nuorin poika vaimonsa kanssa meille.

Jonkin aikaa ehdimme kertomaan kuulumisia ennenkuin
piti mennä untenmaille.

Ehti hän korjata mun tekemiäni virheitä täällä tietsikan
sivulla.
Kuten moni huomasi, blogit joita seuraan oli nyt etusivulla,
ja alkuperäinen oikea laskuri oli myös tässä etusivulla.

Toiset blogit menevät luvuillaan aivan atmosfääreihin,
mutta minä olen iloinen tästä luvusta.
Kiitos teille lukijani ja kommentoijat.

Kyllä tässä pitää ruveta miettimään niitä arpajaisia !!!!

Liittykää ihmeessä lukijaksi ja laittakaa minun blogini
osoite omalle sivuillenne. Näin saamme uusia tuttavuuksia,
ja voidaan näin jakaa omia mietteitämme, käsitöitä sekä paljon muuta mukavaa sanoin sekä kuvin.

Jokainen blogi on oman itsensä näköinen, se siitä bloggaamisesta tekeekin niin mukavaksi.
Ihmisenäkin olemme jokainen erinäköisiä samoin nämä tekstit.

+

Tänä aamupäivällä suuntasimme prinsessamme 9 v. juhliin.





Aurinkokin pilkahti puiden välistä päivän kunniaksi.

No eipä se kovin kauan loistanut meille.
Puut ovat kuurossa, lunta tosi vähän, mutta kiva kun on vähän edes valkoista.







Lasten kanssa pelattiin, leikittiin ns. avaimen piilosta, pikku pojat menivät jopa itse piiloon.








Sankarilla on huomenna vielä kertotaulukoe.
Tein hälle muutaman kokeen, esim. 160x4 = ???

Kolmannella luokalla on melko vaikeita laskuja.
Onneksi noita saa tehdä paperiin, eikä päässälaskuna !!!






Nuorin pojista on erittäin eläinrakas. Paapan syliin piti ottaa
häneen lisäksi vielä Rufus.

Välillä molemmat 4 v. pojat olivat pöydän alla ja Rufus nuoli
heidän sormiaan.
Iloinen nauru kuului ja hetken oli hiljaista ja taasen 
nauruhermot olivat herkällä.

Ajattelin, että nuolkoon Rufus heidän sormiaan, sitten kun toi leikki lakkas, mentiin pesemään sormet.





Sankari oli toivonut marenkikakkua.............jee hyvä hyvä
minäkin sain toiveeni perille.
Mutta kyllä kakku kelpasi muillekin.

Välillä kateltiin sankarin laulu-tanssiesitystä telkan kautta.
Tietenkin pikku veli ei sen huonompi ollut...........katseltiin
hänen Rölli-tanssiaan. 

Toisen 4 vuotiaan kerhoesitystä, jossa hän sai olla Joosefina.

Molemmat olivat niin keskittyneitä omaan rooliinsa, että kaikki menivät hyvin, ja me tietenkin taputettiin heille.
Kyllä poikien kasvot loistivat kuin Naantalin aurinko.


Kuulkaas mulla on tiedotus..........multa puuttuu viherpeukalo.
Se vois kyllä olla keskellä kämmentä, mutta en mä mitään siinäkään nää.




Tässä on hyvä todiste siitä..............ja mä luulin saavani
nauttia amarylliksesta vielä aattonakin.

Se ryökäle tiputti kaikki alimmaiset nuppunsa ja ne komeet kukat roikkuvat kuin räkä piikkilangassa.

Mä en ymmärrä mitä mä tein tolle kukalle ???
Nostin tonne toiseen huoneeseen, sanotaan sitä vaikka lasareetiksi. Mä odotan vielä ihmettä ton kukan kohdalta.
Voiko se olla totta, että siihen tulisi vielä pari koriaa kukkaa ??

Taidan heittää kaiken toivoni rylliksen kera tonne kompostoriin.


Mutta onneksi sain uuden joulukukan pojaltani ja hänen vaimoltaan:






Tätä en pannut vetoiseen paikkaan, enkä patterin lähelle.
Olisko muuta keinoa pitää tää hengissä ???





En ihan kaikkia kukkiani ole saanut tapetuksi.
Laskin että viisi kukkaa olen tapattanut, kukkien
sarjamurhaaja...............kauhee sana..............tapattaja, olisko se parempi !!!  😇😇🌷🌷

Menenkö heti huomenna kukkakauppaan katsomaan itselleni
jouluasetelman ........ja jospa ostaisin oikein kunnon näköisen,
useita kukkia samassa korissa. Niin eikö siitä edes yksi olis
aattona kauniina  joulukukkana. 🎄🎅


Vai tyydynkö näihin tekokukkiin:






Nämä tonttupariskunnan niiden viereen istumaan,
tulispa kummasti väriäkin:

 


Mutta ensiksi huomenna menen ekokampaajalle, hän vähäsen puhdistaa hiusten latvuksia ja päälle vielä kasviväri.

Mä ajattelin että kynttilöiden kanssa osaan olla kavereita.
Mutta mitä vielä.......eilen yksi kynttilä kiepsutti yhteen jos
toiseenkiin suuntaan liekkiänsä. 
Kaiken lisäksi se puprutti mustaa savua.................isäntä otti
komennon ja puhalsi sammuksiin sen.
Turhaan ei se ole sanonut mun polttavan meidän tuvan
savutuvaksi. 
No olispa sitten savutupa kun ei savusaunaa ole !!!!


Puikolla on edelleen pukinpussiin kuuluvaa tuotetta:




Taidan ehtiä nämä tekemään, mutta yhdet miesten sukat 
jäävät varmasti puolimoihin, valmiiksi tulee vasta ensi vuonna.



Hyvää alkavaa joulunalusviikkoa, älkää stressaantuko liikaa.


 

9 kommenttia:

  1. Mikähän tosiaan on iskenyt amaryllikseesi? Onko saanut pakkasta tai oletko kastellut liikaa? Liikakastelu on useimmille kasveille turmioksi, voivat paremmin hieman kuivina, paitsi kodinonni yms. Sulla onkin ollut mukava viikko synttäreineen ja kaikkineen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin epäilen kastelua amarylliksesi tuhoksi, se ei tarvitse vettä kuin hyvin niukasti, harmi että kävi noin.
    Mukavaa, että riittää puuhaa, joulujuhlat tuo joulumielen ja lapsenlapsenne synttärit aina tietysti mieluisa syy juhlia;)

    Mukavaa joulunalus viikkoa!!

    VastaaPoista
  3. Minäkin epäilen kastelua amarylliksesi tuhoksi, se ei tarvitse vettä kuin hyvin niukasti, harmi että kävi noin.
    Mukavaa, että riittää puuhaa, joulujuhlat tuo joulumielen ja lapsenlapsenne synttärit aina tietysti mieluisa syy juhlia;)

    Mukavaa joulunalus viikkoa!!

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut ihanan lämminhenkiset, perhettä yhdistävät syntymäpäiväjuhlat. Ihailen tuota teidän perheyhteyttä sekä muutakin kanssakäymistä eri yhteisöjen kanssa. Aina tunnutte olevan menossa. Itse olen joulukukista ajatellut, että kestävät sen minkä kestävät, nautin sen aikaa. Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hei Tuija, Hymy nousi huulilleni, kun luin tuon: "Älkää stressaantuko likaa". Kun luen sinun ja muutaman muun tosi ahkeran ihmisen blogeja minä kirjatoukkana tunnen huonoa omaatuntoa. Minun neulominen on nykyisin melko sitkasta. Suurin syy on, että olen neulonut sukiksi kaikki vuosikymmenien saatossa isossa perheessä kertyneet jämälangat. Kaksi paria naisten sukkia niistä vielä saisi. Kun kaikkia lankoja on jäljellä hyvin vähän, on hidasta saada aikaiseksi kaksi identtistä sukkaa. Olen aika laiska tyyppi nykyisin ja se joskus stressaa. Sitten lohdutan itseäni: "Kyllä minäkin olen joskus saanut aikaiseksi, kun on ollut pakko." Se näissä blogeissa on juuri se rikkaus, että ne ovat erilaisia, kuten meidän jokaisen elämäkin on. Myös se on hienoa, että ihmiset ovat näissä niin avoimia. Tuija, eihän kaikkien onneksi tarvitse olla viherpeukaloita. Hyvää viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut paljon hauskoja puuhia teillä. :) Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Puuhakasta on teillä ollut.
    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Rauhaisaa Joulun aikaa Sinulle Tuija ♥~♥

    VastaaPoista
  9. Aina ei kukkien lakastumisen kanssa vika tarvitse olla itsessä. Sitähän ei tiedä, onko kasvi kenties saanut kylmää ennen sinulle tuloa. Amarylliksiä tai muitakaan sipulikasveja en pahemmin kastele ja hyvin pärjäävät.
    Sinulla on puuhakasta menoa näin joulun alla. Synttärijuhlat ovatkin hyvä tapa välttää stressiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !