Lukijat

tiistai 16. elokuuta 2016

TEINPÄ JÄLKKÄRIÄ !!!




Ajattelin mieheni nimpparipäivän kunniaksi tehdä jälkkäriä.

Tosin en tehnyt täytekakkua, josta hän olisi yli kaiken pitänyt.


 











Tein helpomman kaavan mukaan.


 





















Tässä on aineet Flora vispikerma, teen tästä myös kermavaahdon.

Ennen käytin kuohukermaa, olen sen jo vuosia ja vuosia sitten vaihtanut Floraan. On vähemmän rasvaa.

Mausterahkaa (kuningatar) käyttänyt niin kauan kun sitä on ollut markkinoilla.

Lisäksi laitan puolijäätyneitä mustikoita.Vähäsen vaniljasokeria, ja tavallista sokeria.

 












Tupperin kippo on ollut myöskin mulla käytössä kauan, en osaa sanoa. Joku voi tietää tuosta väristä, mikä vuonna oranssi oli in.
















Laitan vispilät tuohon pienempään aukkoon, ei prääsää niin tuo kerma aluksi.
Yleensä laitan koneen melkein heti täysillä surraamaan, olen vähän hätäinen joissakin asioissa.

Varsinkin kun pitää seisoa, niin selkä tulee niin kipeeksi, sen takia pitää olla vauhti mukana.

















Kermavaahto alkaa olla sopivan kuohkeaa.














Lisään rahkan tällä kauhalla, siinä on ns. nuolija reunoissa.

Tää on älyttömän kätevä väline. Sain sen joku joulu miniältäni lahjaksi, ja ostin itse vielä yhden lisää.















Siinä on mustikkarahka valmiina.
















Kansi kiinni, lusikan/kauhanvarsi tulee hyvin pois tuosta nokasta.
Kannessa on siinä kohtaa rako.

Nyt vain jääkaappiin, eikä mitkään maut tartu rahkaan.

Olen aika tarkka mitenkä panen jääkaappiin syötävät.

Peitän kannella, tai muovipussilla, kelmua en juurikaan käytä.
Olen todennut, että pussi on käytännöllisempi, kelmu on aina sykkyrällä ja tarttuu itseensä ennemmin kuin peitettävään kulhoon.

Käytän yleensä isoa pussi ( 5 kg ) jos on liian suuri, niin solmin sen läheltä kippoa kiinni.
Solmu on sellainen jonka saan vain vetämällä auki, eipä rasita noita sormen niveliä toi aukaiseminen.

10 kommenttia:

  1. Hei!
    Tulin vastavierailulle blogiisi.
    Ja liityin lukijaksi.

    Nam mustikkarahkaa!
    Aika kätevä tuo kauha, jossa nuolija reunat.
    Mukavaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kätevän näköinen kauha. Ja miten herkullisen näköinen jälkkäri. Mieskin varmaan tykkäsi.

    VastaaPoista
  3. Ihan taatusti hyvää :). Itsekin käytän nykyään paljon tuota Floraa kerman sijasta, jotenkin se vaahto kestää paremmin eikä juoksetu niin nopeasti.

    VastaaPoista
  4. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kököltä maistuva kermavaahto. Minä peitän ja pussitan myös kaiken jääkaappiin menevän. Herkullisen näköinen kakku <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa rahkaa! Ja kyllä on kätevä kulho! Kiva, kun kävit blogissani :) Löysin nyt blogisi, ja liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  6. Näyttää herkulliselta. Täytyykin kokeilla tuota Floraa kerman sijaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Mitä-mitä mitä...
    vaikka Tuppereita monenmoisia - niin eihän mulla tollaista kauhaa ole! Sait kyllä veden kielelle...
    Meillä menneet mustikat nyt tuoreena massuun... pakastimet pullollaan, joten kerään enää vain puolisen litraa päivässä, mikä menee puuron päällä tai smootiena.... niitä on riittänyt tänä vuonna ja jättisuuria.

    Kyllä se kirja on stanssi siinä kortissani Lea Bilities mallistoa

    VastaaPoista
  8. Täällä yksi tuppereiden käyttäjä, monesti olen tuollaista kippio katsellut mutta ostamatta on jäänyt, monia muita härpäkkeitä kyllä kaapista löytyy... Ihanan näköistä rahkaa pitäneekö viikonloppuna tehdä tuoreista marjoista herkkua?!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun vierailit blogissani ja liityit lukijakseni! Tulin vastavierailulle ja liityin samalla blogiisi lukijaksi:)
    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !