Lukijat

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

KESÄISEN LÄMMINTÄ ILMAA, TEKEMISEN TOUHUA.

Eilen innostuin siivoamaan yhtä huonetta täällä alakerrassa. Kävin pari lipaston tavaroita läpi.
Pienen lasivitriini kaapin tyhjensin ja se on oven suussa odottamassa kirppuun pääsyä.

Pari kopallista kaapeista lähti kippoa, ym. lasitavaraa. Olen tässä todennut, että paljon vähemmällä tavaramäärällä tulee hyvin toimeen.
Mitä sitä onkaan aikoinaan tullut kerättyä, turhaa roinaa !!!
Näin kun itsellä tulee ikää enemmän, niin huomaa että kaapitkin pysyvät paremmassa järjestyksessä, kun ei siellä ole niin paljon tilpehööriä.

Vanhaksi minunkin :) piti elää ennenkuin tuo asia päähäni mahtui.
Kait osaltaan tuon oivalluksen on saanut päänuppiinsa mahtumaan, kun omat sairaudet ovat rajoittaneet esim. siivousta.

Ei sen puoleen, vielä löytyis tavaraa jotka ovat ylimääräisenä tuolla kaapissa.
Vielä ne ylimääräiset voivat olla meillä, mutta jos tulisi muutto pienempään asuntoon, niin tooooosi iso läjä poispantavaa olisi :)!!!

Pihalla on nurmikko paikkapaikoin siinä kunnossa että voisi leikata jo.!!! Leikkaajalla on vain muita hommia tuolla pellon puolella, vähän kaikkea pannaan mullan alle, katsotaan kesän mittaan mitä suuhun riittää ja tuleeko yleensä jotakin.

Istuskelin äsken tuossa verannalla lukemassa Reumalehteä, mutta sisälle oli tultava, kun aurinko lämmitti jo liikaa :) :) !!!
Muutama kuva alkukesän kukista pihassamme.







Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni !

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, kiitos!
    Paljon minäkin olen laittanut kiertoon, se vanhuus kai täälläkin, hih.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Minä myös yritän karsia tavaroita. Minä seurakuntamme pastoriltakin kerran kysyin,että kuinka kerätään aarteita Taivaaseen? Olen kyllä yrittänyt,mutta mä vaan osaan kerätä rihkamaa maan päälle!Ei Hänkään mun kohdalla osannut sanoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !