Lukijat

tiistai 30. huhtikuuta 2019

TURKU-TUKHOLMA RISTEILY.







Lauantaina lähdimme kohti Turkua.

Ajelimme Vammalan kautta, kävimme samalla katsomassa Tyrvään vanhaa kirkkoa.






















Jossakin penkeissä oli ns. loossit, en vain tiedä kuka näissä aikoinaan istui.
Oliko kenties korkea-arvoiset herra ???



Kirkko aikoinaan paloi, en muista vuosilukua.



Tässä palaneita pärekaton osia sekä työkaluja, joilla tehtiin uudet päreet.















Kirkko oli mäellä ja sieltä avautui näin hienot maisemat.


Jatkoimme matkaamme kohden Turkua.

Meillä oli hyvin aikaa ennenkuin laiva lähti satamasta.


Kävimme syömässä pientä suolaista Sub Wayssä.










Turussa oli säilynyt vanhoja rakennuksia mutta uudempaa oli myöskin ja ihan uusia rakennuksia rakennettiin parhaillaan.

Taitaa olla sama puumi joka kaupungissa, Porissa, Seinäjoella ym. paikoissa.






Aurajoen rannalla oli ihmiset liikkeellä. Laivakahviloihin jopa jonotettiin,
pitkin rantanurmikoilla istuttiin ja väkeä oli keskikaupungilla liikkeellä kävellen,
polkupyörillä.
Kaikki nauttivat ihanasta kesäisestä säästä.




Poika laittoi viestiä heidän olevan Turun linnassa.

No sinne mekin suunnistimme.

Hetken kuluttua tuli uusi viesti: äiti täällä on aika paljon rappusia ja tosi huono 
kävellä !!!









Jotenka me tyydyimme vain linnan pihalla olemaan, kävimme jätskillä.
Siellä oli käynyt niin paljon väkeä, ettei ollut kuin yksi tuutti jäljellä.



Piha-aluetta katselimme, oli paljon kevät kukkia.















Pihapiiristä oli kaadettu vanhoja puita pois, kannoissa virtasi vielä nesteet,
tosi jännän näköistä mömmöä !!


















Linna kuvattuna puistosta päin.


Linnan sisäpihaa.................................














Vieläkin meillä oli aikaa ennen laivan lähtöä.


Kävimme katsomassa Turun tuomiokirkkoa ulkoapäin, ja samalla saimme aikuiset kuin 
lapsetkin jaloitella.


















Pianhan kello olikin niin paljon,  että saimme suunnistaa auton nokan kohti
satamaa.





TÄMÄN KUVAN MYÖTÄ TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE 
HYVÄÄ VAPPUA !!








9 kommenttia:

  1. Olipa kivoja kuvia <3
    Ihanaa reissua teille ja kivaa vappua sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  2. Matkanne varrelle osui runsaasti mielenkiintoista nähtävää.
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  3. Tuo Tyrvään kirkko on todella kaunis. Kiitos Tuija, kun esittelit sen.
    Iloista vappupäivää teille ja
    Mukavaa risteilyä!

    VastaaPoista
  4. Tyrvään kirkossa on tullut käytyä ennen sen paloa ja Turku on tuttu paikka. Kiitos kuvista ja hyvää risteilyä.

    VastaaPoista
  5. Komeita kuvia Tyrvään restauroidusta kirkosta! Ja Turun linna on aina yhtä vaikuttava, mutta siellä todellakin riittää portaita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !