Lukijat

tiistai 13. marraskuuta 2018

REMONTIN EDISTYSTÄ.









Mennään vielä hetkeksi meidän rivarin remonttiin.


Astiapesukonetta ei ollut, ajattelimme panna pojan vanhan, joka ei ollut kuin käytössä
puolitoistavuotta.
Seuraavissa asunnoissa oli mukana ja nyt heidän uudessa asunnossaan oli pantu sekin
paikalleen.


Tuonne meidän asuntoon laitto ei ollut mikään helppo, kaikkea muuta oli sekä probleema
ja kommervenkkiä.






Tuon kolmen laatikon tilalle ajattelimme se sopivan koonsa puolesta.







Siinä isäntä mittailee putkien paikkaa.
Ensimmäinen ongelma : Vesiputki joka meni noiden kaappien sisälle ulkoseinästä
pihalle, ja pihalla oli kraana, vaikka kukkakastelu vettä saa otettua ulkoa päin.
Ihan kätevä juttu, mutta ei pesukoneen kannalta.

Putki oli liian kaukana seinästä, kone ei mahtuisi vaan jäisi liian rumasti ulos tuosta
kaappisarjasta.


Kovan työn takana oli tuoda se meiltä rivariin, multa ei yksinkertaisesti riittänyt voimat nostaa
sitä kärryille ja takaisin, huoooooooooooooh !!!


Sitten tuli tää putkiongelma, apuuuuua, mä en kestä !!!!!!!!!!






Koko mies kaappiin, työkaluja oli monenmoisia ja lisää ojentelin.


Ensiksi piti ns. ulkovesiputki laittaa kaappien lattiaa pitkin ulkoreikään.

Pesukoneelle oli tulo-meno paikat sekä sähköpistoke paikallaan.


Viimein kun kaikki putket olivat ok, huomasimme että koneemme vesiputki oli liian hauras.
Uusia osia ei saanut, koska niitä ei yksin kertaisesti ole.
Putki on kriittisessä paikassa, jos se alkaa vuotamaan vettä, sitä ei huomaa, nimittäin
se oli koneen sisällä.


Hrrrrrrrrrrr.........................kone pois, jostakin oli vain löydyttävä multa poveria ja
isännälle pehmustetta lisää kipeiden polvien alle.











Välillä piti vaihtaa vessan maalaukseen.
Piti funtsata miten toimia koneen kanssa, maltammeko ostaa uutta,
sen saisi verovähennykseen, mutta kun ei ole vuokratuloja ja mistään muusta
sitä ei voi vähentää. 😢😢😢




Vessasta maalasimme seinät ja katon, muut jäivät samaan malliin.
Toi lavuaari on liian suuri ja muutenkin huonon mallinen.
Sitten joskus vaihdamme sen huomattavasti pienempään.
Vessa on älypieni, lavuaari älyiso.












Tän näköiseksi se sitten jäi. Tonne ei kyllä mennä rollaattorilla puhumattakaan pyörätuolilla.
Näitä piti heti miettiä, kun molempia olen tarvinnut ja kokeillut käytännössä.

Jalkani kun oli paketissa, pyörätuoli oli mahduttava vessaan.




No mennään taas takaisin astiapesukoneen laittoon.






Kaikki retut oli tarpeen, kun putki katkaistiin, mutta onneksi ei vettä tullut mistään
putkien välistä. Tosin tuossa vaiheessa vesi oli pantu poikki.

Juu kyllä minä kahviveden varasin, piti välillä huilia ja miettiä, isännällä oli
monta mietintämyssyä päässä ??????








Tän alku-urakan jälkeen, päädyimme uuden koneen ostoon.
Mutta ei sekään yksinkertaisesti paikoilleen mennyt.





Ovia pois, hyllyjä pois, ei muuta kuin isompaa reikää kuviosahalla
hyllyyn , että kaikki vesi-tulo-menoputket mahtuisivat tulemaan samasta reiästä
kraanan alkupäähän, sekä koneen päähän.





Huh onneksi uusi kone sopi putkineen ja johtoineen paikkaansa.
Taas yksi probleema edessä.
Pesin koneen ja mitä tunsinkaan............sehän otti koko ajan kuumaa vettä.







Välillä pihalle katselemaan loppusyksyn ruskaa.

Mikä kumma kraanassa on vika, kun se selvästi näyttää kuuman-kylmänpuolen ???


Jotenkin se alkoi toimimaan, en oikeastaan tiedä mitä tai minkä taikatempun
 isäntä teki, kun se jossakin vaiheessa kääntyi normaalisti, tuli kylmää vettä ja stop merkki
kraanassa oikein.





Kymmeniä kertoja imuroin, tässä on jo suojapaperit pois parketin päältä.






Ulko-ovi sai sisäpuolelta valkoisen värin. Ulkoa se on tumma, sitähän ei voi maalata ennenkuin
kaikkien muiden asukkaiden ovet tulevat samanväriseksi.







Siinä uusi kone odottaa käyttäjäänsä.
Mutta valitettavasti emme ole vielä löytäneet potentiaalista vuokraajaa.

Moni on soittanut Kotijoukkueelle, mutta harmi kun monella nuorella on luottotietomerkintöjä.

Niitä ei virkailijat suosittele, koska siitä taas vois tulla meille ongelmia, nimenomaan
vesi/sähkömaksuissa, vaikka Kelalta tulis asumistuki suoraan meille, ei sekään olisi
kuin 80 %.

Mutta toivotaan, että saisimme mahdollisemman nopsaan vuokraajan,
en millään haluaisi myydä, ainakaan vielä, koska tää tuntui minusta heti omalta asunnolta.
Olisi superhyvä paikka itse asua siellä.





Tuossa tasolla olisi mukava juoda päiväkahvit ja katsella koskahan posti tulee ?  😊😊

13 kommenttia:

  1. Olette te aikamoisia sisupusseja. Joku toinen olisi antanut astianpesukoneen olla. Loppu hyvin kaikki hyvin.
    Kaunis väritys tuossa pensaassa.
    Toivottavasti teille löytyy hyvät vuokralaiset pian.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa myös sinulle.
      Kyllä pesukone oli oikein murheenkryyni.

      Poista
  2. No olipahan hirveästi hommaa tuon astianpesukoneen kanssa, onneksi saitte sen toimimaan. Asunto vaikuttaa kyllä todella kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Outi oli siinä hommaa, onneksi nyt on paikoillaan.
      Mäkin tykkään asunnosta, vuokralaista odotamme.

      Poista
  3. Ai että tollaset hommat on niin hermojaraastavia. Sitä kun toivoisi, että voisi vaan ottaa koneen ja sujauttaa sen paikalleen ilman, että pitää purkaa puoli keittiötä.

    Meidän tiskikone on ostettu 25 vuotta sitten, kun nykyiseen kotiin muutettiin. On ruma kuin mikä ja kellastunutkin jo, muttei uskalleta vaihtaa niin kauan kuin toimii :).

    Tsemppiä sinne ja toivottavasti löytyy kunnollinen vuokralainen pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin Annukka, mekin luultiin että se olis ulos ja toinen tilalle :)

      Poista
  4. Onneksi selvisi tiskikonekriisi. Kivan tuntuinen asunto, keittiö ihanan avara. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään avarasta keittiöstä. Ihastuin heti ja myös tuohon että oli paljon komeroita.

      Poista
  5. No olipa teillä vaikeudet . Mekin asumme rivarissa ,mutta meillä ei itse saa asentaa uutta astianpesuainetta tai pyykinpesukonetta tai vaikka hanaa.

    VastaaPoista
  6. Meillä oli kaikki liitännät olemassa, vain kone puuttui. Ei me huomattu tuota edes kysyä, siis uuden koneen ostoa :) :)
    Eipä sitä huomaa kysellä, kun asutaan omakotitalossa, ei oo edes keltä kysyis.
    Pitää panna korvan taa toi kysely, seuraavaa kertaa varten.

    VastaaPoista
  7. Koneen saa ostaa mutta ei itse vaihtaa, asentaa . Ainakaan meillä. Hallitukselle pitää ilmoittaa .Koska jos tulee vesivahinko omasta asennuksesta . Samoin koskee joitakin remontteja, lattian uusimista tai jotain. Lupa pitää kysyä. Maalaaminen on sallittua. Kannattaa tutustua ettei tule jälkisanomisia. 😀.

    VastaaPoista
  8. Pitää ilmoitta, meille ei ole kukaan yhtikäsmitään ilmoittanut. En tiedä johtuuko kun emme asu siinä ??!!! Hallitus ei ole vielä kertaakaan ollut koolla, tän lyhyen ajan kun olemme olleet omistajia.
    Kiitos hyvästä neuvosta.

    VastaaPoista
  9. Olipa hommaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Toivottavasti saatte hyvät vuokralaiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !