Lukijat

perjantai 5. tammikuuta 2018

MISTÄ KUMMASTA SAIN INSPIKSEN ??







Laittelin tänne blogiini vuoden 2018 uudet sivut.

Apuaaaa  .....multa hävis kaikki oikeassa reunassa olevat sivut.


Kyllä piti hakea ohjeita sieltä sun täältä.


Mutta kas kumma sain kuin sainkin ne kaikki näkymään !!!
Jeee hyvä minä !!!

Meinasin jo soitella pojalleni, mutta kellokin oli jo yli yhdeksän
enkä enää viitsinyt heidän iltarauhaansa häiritä.









Innostuin iltapäivällä läjäämään korttimateriaalia pöydälle.

Mietin minkälaisen kortin tekisin ??

Onneksi kuva oli valmiina, eikä tarvinnut väritellä.






Lisää löysin materiaalia, sulka, pieniä puoli helmiä.
Eikuin kasaamaan korttia.







Tällainen aikaansaannos siitä tuli.
Tämän annan/lähetän veljeni vanhemmalle tytölle.

Huh huh mitenkä tää aika rientää. Tyttö oli juuri pieni sylivauva.

Muistan hyvin kun hän syntyi, olin niin ylpeä täti.







Kortista lähikuvaa, glitteri on vielä märkää, kuivuessaan
tulee kimalletta.


Postikin toi hyvin mielenkiintoisen paketin.

Kiinasta tilaamani Iphone 7 plus kuoret tulivat kotiin sekä
yksi pitempi latausjohto.







Toi punainen olis kätevä, ei tarvis aukaista kantta, kun siinä on
valmiina aukot enemmän käytäville nappuloille.
Ainut huono puoli, siinä ei ollut sulkijaläppää.

Jotenka jätin sen vielä jemmaan kaappiin.

Moni teistä varmasti arvaa minkä otin käyttöön.....
 no tietenkin kullanvärisen.






Kukkaroksi en aio tätä laittaa, mutta joskus voi ottaa yhden kortin
tai parikymppiä rahana, kiva laittaa tuohon vasemman koteloon.







 Tietenkin pitää olla vähän bling blingiä :) :)

Joulun olen melkein kaikki pannut pakettiin. 
Valopallot ja kynttilät vielä jätin, niitä on mukava poltella
näin pimeinä aikoina.

Lunta tosin meillä on .....ainakin vielä.......huomisesta en osaa
sanoa, kun vettä tihuutti äskenkin.


Tässä pikainen postaus näin loppiaisen alla.

Hyvää viikonloppua teille jokaiselle.






Siinä kuusi viedään pois, meillä ei tosin ollut kuusta sisällä.

12 kommenttia:

  1. Kivaa bling blingiä tähän pimeyteen. Oikein hyvää loppiaista sinulle. Minulla vielä joulu paikallaan, siivousinspis hukassa 😊

    VastaaPoista
  2. Meillä on vielä kuusi ja muutkin joulujutut...katsotaan jos ensi viikolla jaksaisi siivota, vähän flunssaa on ollut. Nyt enimmäkseen yskää ja päänsärkyä. Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  3. Vitsi noita sun korttejasi!!! Ihania!
    Joulu on pakattu jo viikko sitten. Lunta ei ole kuin nimeksi ja vettä tippuu taivaalta nyttenkin. No onneksi kohta on kevät!
    Mukavaa Loppiaista <3

    VastaaPoista
  4. Jee! Onnea tietokonenerolle! Jos tulee ongelmia (ja niitähän tullee), kysynkin jatkossa sinulta :) Vallan ihanat kortit. Onpa tyylikäs puhelimen kuori. Muuten laitoin sinulle blogiini haasteen koskien huhtikuuta. Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  5. Hienosti selvitit itse tuon blogiongelman.
    Tosi ihanat nuo kuoret ja kyllä tuo kultainen olisi minullakin mennyt käyttöön.
    Ihanaa loppiaista sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  6. Blogger temppuilee välillä oikein kunnolla, mutta onneksi se useimmiten palautuu ennalleen. Osa sivupalkkini tiedoista katosi pari vuotta sitten, etten saanut niitä enää takaisin. Siitä opin varmistamaan tietoja säännöllisin välein.
    Blingblingiä pitää elämässä olla. Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
  7. Minä myös olen laittanut joulun pois. Tuntui jo niin typerältä joulujutut,kun joulustakin tuntuu olevan aikaa ja mieli rientää kevättä kohti. Kyllä sinun tekemäsi kortit ovat niin,niin kauniita. Mulla on yläkerran keittiössä aivan kauhee askartelutarvikkeiden kaaos. Olen siellä niin askarrellut jouluksi,niin kortit kuin muutakin ja joulun jälkeenkin. Nyt ensiviikolla aion kaikki käydä läpi ja siivota siellä kunnolla.

    VastaaPoista
  8. Kauniin kortin olet tehnyt! Joulu on siivottu täälläkin jo pois. Tietotekniikka tuottaa toisinaan päänvaivaa...Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Teitpä kauniin kortin :) Joulu lähti heti, kun joulunpyhät oli ohi. Nyt jo odotellaan kevättä. Upea tuo kullanvärinen kotelo. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis kortti! Täällä myös joulu siivottu haikein mielin pois :(

    VastaaPoista
  11. Blogipohjan muutos saa kyllä tuskanhien nousemaan joka kerta otsalle. Mutta onneksi selvitit ongelman.

    Mukavaa uutta vuotta ja uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis kortti syntyi! Itse tehdyt ovat ihan parhaita. Kortti on lahja jo ihan sellaisenaan. Tein itse joskus aikanaan sarjana kortteja, kun iski kunnon inspis, nyt vaan odottelen sitä...inspistä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !