Lukijat

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

KIRPAKKAA !!!






Niin vain jaksoin tehdä jumppaliikkeet kaikki mitä
ohjeissa on !






Vielä lähdin sauvakävelylle. No ei sitä oikein lenkiksi voi
sanoa, sen verran vain oli lyhyt toi matka.





Innokas lenkkikaveri, olis halunnut mennä pitemmälle, mutta
oli tyydyttävä tähän lenkkiin.

Kuten huomaatte meillä on tosi vähän lunta.





Isäntä jäi polttopuukuormaa tyhjäämään, onhan niitä puita
kulunitkin keittiön puuhellan pesässä ja saunassa.




Eipä tää lumimäärä suojaa kukkia, harmi jos ne taas menevät
kun kuitenkin pakkasta on ollut 3-9 astetta.
Nyt oli ainoastaan 3 mutta vinkka viima, se teki ilman
kylmäksi.









Ei enään pantais havuja tähän pataan, kyllä toi multa
niin kovaa oli.





Kynttilälyhty valaisee vähäsen meidän tien kulkioita.

Jalkani kesti ihan hyvin ton kävelylenkin, pitää aloittaa
varovasti, kuitenkin leikkauksesta on vasta viisi viikkoa.

En tiedä voinko vielä ajaa autoa, pitää kokeilla loppuviikosta
tuossa kotopihassa.





Tässä on loput Terijoensalvasta, kun olin hetken täällä sisällä,
oli isäntä nuokin nostellut traktorin kyytiin.

Ehdeinpä onneksi ottaa vielä kuvan.
Tällaisia lumikuvia meillä tulee, vähän on lunta, joki on pienellä
ohkaisella hileellä.




Koskessa virtaa täysillä vesi, mutta vähän tuota vettä on.




Eipä tonne jäälle ole menemistä edes kävellen, koirakin taitais 
upota, vaikka kevyt onkin.!!!!

Mulla on tehnyt mieli jo monta päivää.....................niitä joulutorttuja !!!!!!!!!
Eilen tein sellaisen pikaversion. Sulatin levyt mikrossa hyvin varovasti, noin 10 sekkaa molemmin puolin, siten sain leikattua
levyn kahtia.
Kaikki piti tehdä nopsaan, kun olin taas kerran unohtanut ottaa
sulaamaan levyt.
 Parturista olin tulossa ja päiväkahvit
olivat vielä juomati meiltä molemmilta. 
Siihen oli välttämäti saatava tortut mukaan.




Mä voitelen nuo torttujen taikinaosat munalla ja ripottelen
noihin sakaroihin sokeria ennen uuniin panemista.





Antaa hyvän maun tuohon mauttomaan osaan missä ei ole
luumuhilloa.
Olen tehnyt näin jo kauan, meillä oli lapset kaikki silloin
vielä kotona. Hekin tykkäsivät kovasti ja edelleen on 
heille herkkua.

9 kommenttia:

  1. Taas opin uutta. Siis tuon sokerin ripottelun noille tortuille. Pitääkin kokeilla seuraavan kerran.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näyttää herkulliselta nuo tortut <3
    Kivan kirpakkaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Täällä onneksi tuuli tyyntyi ja luntakin on nyt sellainen n. 10cm. Täytyypä kokeilla torttuihin sokeria munalla olen minäkin taikina osat voidellut :)

    VastaaPoista
  4. Teillä näyttää sellaiselta, kuin meillä yleensä marraskuussa. Eiköhän se lumi sinnekin sada.

    VastaaPoista
  5. Etelämmässä on enemmän lunta. Tuommoiset torttukuvat pitäisi kyllä lailla kieltää, kun huomenna joudun minäkin tortun paistoon. Vesi herahti kielelle, kun katselin kuvia. Älä rasita jalkaasi liikaa. Hyvää yötä.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanaa, että jalkasi alkaa olla hyvässä kunnossa, kohta pääset pitkille lenkeille, usko pois. Meilläkään ei ole lunta kuin senttinen. Vesi herahti kielelle, kun katselin joulutorttujasi.

    VastaaPoista
  7. No nyt on kyllä Turussa enemmän lunta kuin teillä - ihanan valoisaa - tykkään!! Kuntoutumisesi on reippaassa käynnissä - ihanaa ja reipas on lenkkikaverikin!! Pirteää marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköisiä torttuja. Täälläpäin onkin nyt enemmän lunta kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  9. Täällä etelässä on jo kivasti lunta.
    Kyllä maistuisi nyt tuollainen joulutorttu!😀

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !