Lukijat

perjantai 20. helmikuuta 2015

OTTAA PÄÄHÄN !!

Ei kuvannollisesti ota päähän vaan ihan oikeasti. :( :(

Kolme yötä olen taas nukkunut huonosti, johtuen Söör Migrenistä.

Se ärsyttävä herra on tunkeutunut viereeni yleeensä alkuyöstä. Vaikka olen mitenkä päin ollut, jopa yrittänyt hieroa otsalohkon kautta sitä pois, tai ohimoiden pisteisä, niin ei niin ei  se mihinkään oo lähtenyt.

Viime yönäkin piti viimein luovuttaa ja nousta ottamaan täsmälääkkeen ja laitoin vielä voidetta jäykkiin niskalihaksiin.

Kello jolkotti jo seitsemää, ja aina vain olin hereillä.

Isäntäkin haukotteli siihen malliin että aikoo nousta olihan jo aamu.

Kahdeksalta käskin isännän panna makkarin oven kiinni, kun keittiöstä alkoi kuulua aamupuuron ja kahvin keiton ääniä.

Onneksi tälläkertaa eivät hajut haitanneet minua.

Silmät olivat täynnä hiekkaa tai oikeammin suolaa....niitä kirveli ja tiputin vähän väliä tippoja.

Jotenkin yhdeksän jälkeen nukahdin, mutta aika köppäästä unta se oli, nousin viimein sängystä pois
puoli yksi.

No olipa päivä pian pulkassa.......aamu/päivä kahvi meni samalla.

Poika vaimonsa kanssa suunnistavat kohti Vaasaa ja tulevat käymään ensi viikolla yhdeksi yöksi meille.
Taasen karavaani kulkee eteeenpäin kohti Etelä suomea, ja sieltä Itä Suomeen ja Länsi Suomeen.

Toistaiseksi on näin, ennenkuin työ löytää heidät vai olisko niinpäin, he löytävät työn ???

Jospa nyt kellon ollessa puoli kuusi, antaisi toi pää mun tehdä vaikka sukankurinta ??!!!

Jotenkin lukeminenkaan ei oikein oo hyvää silmille.

Postiluukusta tipahti pään magneettikuvauksen aika, mutta vasta huhtikuulle !!!

Katsotaan mikä on tilanne kasvaimen suhteen.

Tasapaino mulla on selvästi huonontunut, mutta ei niin pahoin etten voisi esim. ajaa autolla.
Meinaan kyllä ensi kesänä pyöräillä, kun vaan tulis ensin kesä ja vielä aurinko ;) !!!

Näillä eväillä jatketaan viikonloppu ja ensi viikolla meillä on hiihtoloma.
Sehän ei koske meitä eläkeläisiä kuin sen verran että vesijumpasta on loma :) !!!!

Hyvää viikonloppua kaikille teille, jotka luette blogiani.

3 kommenttia:

  1. Heippa Tuija!
    Todella kurjaa kun yöunet jää vähäksi kipujen suhteen.Oletko kokeillut vaihtaa tyynyä jos hiukan auttaisi.Voimia ja Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Voihan kökkö. Unen puute jo itsessään tekee migreeniä. Toivotavasti saat tavalla tai toisella olosi helpottumaan nopeasti. Eihän se nyt noin saa jatkua. Ollappa jokin keino, jolla sinua auttaa... voimia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoistasi!
    toivoyttavasti paranet pian.

    Sinun lukija-kuvasi näkyy sivullani sellaisena harmaana kieltomerkkinä, eli oletko vaihtanut valokuvasi äskettäin? Toki bugeja on välillä, jolloin blogger herjaa noin, mutta jos olet vaihtanut google+-tiliäsi, niin sitten käy uudestaan liittymässä lukijaksi. Voit tarkistaa itse, kun klikkaat lukijaksi ja seuraat ohjeita. Jos se sanoo, etttä olet jo, sitten voit vaan poistua tekemättä mitään. Minut löytää myös bloglovinista ja Instagramista sekä Pinterestistä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !