Lukijat

lauantai 10. elokuuta 2013

NALLELANGASTA SUKAT, MARKKINAT.

Tänään täällä P:joella olivat isot markkinat.
Mekin kävimme pikapäiten puolikolmen paikkeilla. Autoja oli joka  paikassa pysäköitynä.
Luulin että väki oli jo lähtenyt kotiin, mutta kyllä vielä hälinää riitti.

En oikeastaan ostanut mitään, luuran ostin itselleni ulkorappusia varten.
Hunajaa sellaista juoksevaa metsästi isäntä. Mutta eipä kellään hunajamyyjällä ollut. Kaikki olivat jo kiteytyneet kovaksi.
Ajattelin olikohan sinne lisätty sokeria, saisi niin painoa lisää. Ihmettelen kun oli mukamas lingottu hiljan.
Isäntä kävi tässä hiljan Kristiinan markkinoilla, ja toi sieltä hunajaa, ja se oli koko ajan kirkasta juoksevaa.
Jotakin mätää näissä markkinahunajissa oli.
Taannoin ystävillämme oli ampparipesiä, ja sieltä saimme suoraan lingottua hunajaa. Se kesti reilut puoli vuotta juoksevana.
No ilman hunajaa jäimme. Jotakin leivonnaisia ostimme.
Meidän osaltamme markkina-alue oli nopsaan kierretty.
Minäkään en enää moniin vuosiin ole jaksanut tuolla olla, jotenka en sinne pahemmin ole hinkunut.

Eilen sain viimein ja vihdoin Nalle langasta sukat valmiiksi. Tein ne itselleni, on mukava laittaa ne paljaaseen jalkaan talvella, kun lähden vesijumpasta pois.

Toi lanka ei tosin sovi sormilleni, on niin ohkaista ja mun pitää kutoa n:o 2. puikoilla, jotenka nekin ovat liian ohuet. Ottaa  sormien päälle/kipeetä.
Tässä sukkani:

3 kommenttia:

  1. Ihanat vihreät sukat:-)
    Tuo hunajan on mennyt ihan hakoteille, suunnilleen kaikki laittaa täällä sokeria joukkoon nyt kun se on mahdollista.Hinta on noussut pilviin, poikotoin jo ja ostan ulkolaista juoksevaa...enkä ole muuten ainoa:-(

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ovat. Minäpä olinkin viikonloppuna aivan ihanilla markkinoilla isossakyrössä. Yhtään ei ollut krääsää,kaikki käsityönä tehtyjä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !